Muumipeikko ja pyrstötähti (Tove Jansson)

Muumeilla on antaa loputtomasti. Tarkastellapa vaikka näitä pieniä otteita:


– Minä niin ilahduin, selitti Muumipeikko. – Tiesin laaksosta ja joesta ja vuorista, mutta en tiennyt että meillä on merikin. Katso millaisia aaltoja!
– Ne näyttävät kylmiltä ja vihaisilta, sanoi Nipsu. – Jos on niiden sisällä niin kastuu ja jos on niiden päällä niin oksentaa.

– Minäkin haluan helmenkalastajaksi! huusi Nipsu. – Minä kalastan niitä rannalta. Koko ranta on täynnä kiviä, jotka ovat pyöreitä ja valkoisia.
– Sinä et ymmärrä, selitti muumipeikko. – Ne ovat helmiä vasta silloin kun ne ovat veden alla. Hei sitten. Ja niin hän kahlasi hyrskyihin.
– No mikä minusta sitten tulee!? kiljui Nipsu hänen peräänsä.
– Sinusta voi tulla sellainen, joka etsii laatikkoa helmenkalastajalle, sanoi Muumipeikko, ja sitten hän sukelsi.

– Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää omanaan. Minä vain katselen niitä, ja kun lähden tieheni, ne ovat minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen. (Nuuskamuikkunen)

Nuuskamuikkunen teki matkan paljon hauskemmaksi. Hän soitti lauluja joita he eivät olleet koskaan ennen kuullet ja opetti heidät pelaamaan pokeria ja pyytämään haukia. Ja kertoi hurjia ja uskomattomia juttuja.

Voi sua, pientä juhlijaa
aamu jo alkaa sarastaa
kello viisi on.
Vaellat yössä yksinään
väsymys tuntuu käpälään
et löydä kotohon.

Kuva liittyy hyvin vähän Muumeihin sinällään, mutta enemmän noihin lainattuihin omistamiseen liittyviin otteisiin. Olen ottanut kuvan Sambian ja Tansanian rajalla sijaitsevan Tunduman kylän koulun pihalla. Koululaisilla ei ollut mitään kouluvälineitä. Harjoituksia tehtiin kivillä ja kepeillä pihamaahan. On vaikeaa valita, ollako murheellinen heidän osastaan. En osaa olla. Heillä ei ollut kerta kaikkiaan mitään, mutta mitä me heidän elämänsä tyydyttävyydestä tiedämme.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.