Huumeasema Zoo (Christiane F.)


   "Sanoin Detlefille, että me kolme ei sovita samaan kämppään. Hän kuitenkin vastasi, ettei hänellä ole muutakaan majapaikkaa. Ja että kaiken kaikkiaan Rolf oli oikeastaan ihan ok. Moni muu asiakas oli paljon ärsyttävämpi kuin Rolf.
     --
   Pelkäsin lakkaamatta, että tienaaminen homopiireissä tekisi Detlefistäkin hintin. Eräänä yönä ajattelin, että nyt ollaan jo niin pitkällä. Detlefin oli mentävä Rolfin kanssa sänkyyn, koska hänellä ei ollut enää rahaa. Minä nukuin toisessa sängyssä. Detlef oli sammuttanut valon. Hän sammutti aina valon, kun olin siellä ja hänen piti tyydyttää Rolf. Juttu tuntui kestävän pienen ikuisuuden. Luulin kuulleeni Detlefin voihkivan. Nousin ylös ja sytytin kynttilän. Molemmat olivat täydessä touhussa täkin alla. He tuntuivat hoitelevan toisiaan. Se oli vastoin Detlefin ja minun keskinäistä sopimustamme. Olimme sopineet, että asiakas hoidetaan, mutta ei päinvastoin. Olin tosi vihainen. Niin vihainen, että en kyennyt sanomaan, että Detlefin pitäisi tulla takaisin minun viereeni, vaan tokaisin: "Varmaan tosi upeeta, vai mitä?"
    Detlef ei sanonut mitään ja Rolf suuttui. Hän sammutti kynttilän ja Detlef jäi koko yöksi Rolfin viereen. Ja minä itkin tyynyni märäksi." --


Huumeasema Zoo on tositarina 70-luvun Berliinistä, huumeista ja lapsiprosituutiosta. Kertoja Christianen maailmassa sosiaalista statusta on kuulua kunnioitettuihin jengeihin, ja näissä jengeissä täysivaltaisen jäsenen asema vaatii aineiden käyttöä. Mietojen aineiden käyttäjät katsovat ylöspäin kovia aineita käyttäviä, ja mitäpä teini ei tekisi tullakseen ihailluksi. "Toi tyyppi on käyttäny heroiinia. Vau." Vaikka pelkäät ainetta, haluat päästä samaan kastiin. Pian jokapäiväisen annoksesi saamiseksi joudut tahkoamaan rahaa kuin huippujohtaja. Mutta narkomaanin raha ei tule pohtimalla strategioita yrityksen myynnin lisäämiseksi. Onni, että olet vain kolmetoistavuotias, sillä sinulta eivät tule asiakkaat loppumaan.


Kirjaa luetaan kouluissa Saksassa. Voitaisiin lukea meilläkin, eivät huumeiden vaarat niin kaukana suomalaisista lapsistakaan aina ole. Ja kirja lisää ymmärrystä myös alkoholismia kohtaan. Niin alkoholin kuin huumeidenkin kohdalla käyttäjä kertoo itselleen samaa tarinaa aina siihen saakka, että on liian myöhäistä: voin lopettaa heti, kun haluan.

Olen ollut aistivinani joidenkin opettajien välttelevän päihteistä, erityisesti huumeista, puhumista, ja olen pohtinut, voiko syynä olla se, että pelätään niistä puhumisen tekevän niistä "normaaleja asioita", että niiden tabuina pitäminen säilyttäisi niiden pelottavuuden ja pitäisi paremmin lapset ja nuoret niistä erossa.

Aiheesta valistuminen on tärkeeä. On tärkeää ymmärtää, mitä tapahtuu, kun oman viihdekäytössä olevan aineen teho ei enää riitä. Että porras seuraavaan aineeseen ja suurempiin annoksiin kuluu edellisellä portaalla seistessä olemattomaksi. Rentoutta tai rohkeutta aineista hakeva ja saava onnittelee alkutaipaleella itseään: tämähän tekee minulle hyvää! Jos ei tiedä sen jälkeen tulevia vaiheita, jatkaa sillä tiellään. – Ja pienen matkan jälkeen jalat eivät enää käänny takaisin, vaikka niille kuinka puhuisi. Ja muutaman vuoden jälkeen tie vain päättyy.


On hankala kuvitella lukijaa, jota Huumeasema Zoo ei puhuttelisi. Todellakin kannattaa tarttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.